Vuodesta 1916 asti makeisia valmistaneen Van Slootenin menestyksen tie on ollut pitkä. Makuammattilaisina Van Slootenin tehdas valmistaa valtavan valikoiman tunnettuja ja suosittuja herkkuja, jotka ovat löytäneet tiensä ympäri maailmaa. Suomalaisille Van Slooten on tuttu esimerkiksi Itämeren-laivojen tax free -osastoilta ja nylyään myös yhä enemmän kauppojen hyllyiltä.
Designbrändi, joka on omistautunut salmiakin taustalla olevan draaman paljastamiseen ja sen siirtämiseen muotoiluun terävästi. Designtuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan täällä Suomessa – Salmiakin luvatussa maassa.
Halva on suomalainen perheyritys ja karkkitalo, joka on ollut erottamaton osa makeishistoriaamme aina 1930-luvulta saakka. Halva on valmistanut maailman parasta lakritsia Helsingissä jo vuosikymmenten ajan.
Terveellisemmät makeiset ovat kotimaisten pienyritysten taidonnäytteitä, joissa makuhermojasi helisyttelevät puhtaat ja luonnolliset ainesosat. Hyvissä herkuissamme ei toden totta ole mitään pahaa: niissä eivät lisäaineet liehakoi tai säilöntäaineet säpise.
Haupt Lakrits valmistaa ja myy makeaa ja suolaista lakritsia, suklaakuorrutettua lakritsia ja kokkaukseen sekä leipomiseen tarkoitettuja lakritsituotteita. Yrityksen tuotteille yhteistä on intohimo alkuperää, valmistustapaa ja raaka-aineita kohtaan.
Kouvolan Lakritsi on valmistanut tuotteitaan tinkimättömällä otteella jo vuodesta 1906. Maun takana ovat perinteinen valmistusmenetelmä, oikeat ihmiset, hiottu resepti, sylillinen rakkautta ja toimitusketju, joka takaa jokaisen lakupalan tuoreuden.
Tällaista lakritsin kuuluukin olla.
Nostalgiset karamellit ja parhaat salmiakit. Intohimolla. Namitupa on perinteinen, pieni ja suolainen karamellitehdas. Tuotevalikoimastamme löydät monipuolisesti laadukkaita, käsintehtyjä kotimaisia herkuttelutuotteita, vanhanajan karamelleja ja tulevaisuuden salmiakkeja.
Valmistamme Namituvalla kymmenittäin eri salmiakkeja, jotka eivät sisällä lakritsikasvista peräisin olevia ainesosia, eivätkä siten myöskään raskausaikana vältettävää ja verenpainetta kohottavaa glykyrritsiiniä. Täyttä salmiakkista ihanuutta ilman glykyrritsiinin haittavaikutuksia – nyt on lupa herkutella hyvällä mielellä ja omallatunnolla!
Lakritsbutiken myy lakritsia ja salmiakkia, lakritsia suklaalla, lakritsilahjoja, lakritsia ruoanlaittoon ja leivontaan. Verkkokauppa tarjoaa laajan valikoiman. Festivaaleille meillä on myös mukana oma käsintehty tuore salmiakkifudge.
Suomen suurin metrilakuvalmistaja jo vuodesta 1980! Yli 40 vuotta markkinoilta tuttu, aito, alkuperäinen, uunituore metrilaku on myynnissä mm. tapahtumissa, toreilla ja huvipuistoissa. Kasvava metrilakuvalikoima kattaa jo 55 erilaista lakua! Kuinkakohan monta on koettavissa Lakritsi- ja Salmiakkifestivaaleilla?
Mielestämme jokainen ansaitsee elämässään pieniä herkutteluhetkiä ja mahtuvathan pienet annokset karkkia hyvin terveelliseen ruokavalioonkin. Elämän kuuluu maistua! Alusta alkaen meille on ollut selvää, että pienet ja suuret hemmotteluhetket kuuluvat arkeen ja juhlaan. Elämä ei ole niin vakavaa, joten tehdään siitä makeampaa!
Salmix®-salmiakkilakritsipastilli on ollut suunnannäyttäjä lakritsin maailmassa jo yli 75 vuoden ajan. Yhä tänäkin päivänä nämä ikoniset, timantinmuotoiset pastillit valmistetaan Pohjois-Saksassa käsityönä alkuperäisellä reseptillä vuodelta 1949.
Minulla on ilo olla Lakritsi- & Salmiakkifestivaalien virallinen ”lakukokki” 2025. Julkaisen täällä herkullisia lakureseptejä pitkin vuotta.
NoHo Partnersin pitämässä kahvilassamme on myynnissä lakritsi- ja salmiakkiaiheisia lähituotettuja herkkuja, niin suolaisen kuin makeankin nälkään, sekä palanpainikkeeksi tietysti kahvit, teet ja kylmät juomat.
PIKKU SATAMAKATU 3-5 • 00160 HELSINKI
Tapahtuman järjestää
Oy Lakrits Finland Ab ja The Satama Oy
Järjestäjä: Tuija Räsänen
tuija@lakritsifestivaalit.fi • +46 738 44 02 04
Media: Thomas Falkenstedt
thomas@lakritsifestivaalit.fi • +46 702 34 07 16
Myynti: Tom Uhlenius
tom.uhlenius@thesatama.fi • +358 40 500 7972
Jouni Varpelaide / The Satama Oy:n hallituksen puheenjohtaja
jouni.varpelaide@thesatama.fi • +358 40 043 7874